Lue haastattelusta millaista on matematiikan opiskelu Tampereen yliopistossa. Matematiikan vanhoja valintakoekysymyksiä löytyy yliopiston nettisivuilta.
Miten päädyit pyrkimään juuri matematiikkaa opiskelemaan?
Olen aina ollut kiinnostunut siitä, ja tavallista matalammat pääsyrajat tukivat entisestään valintaa. Muutama lukio-opettaja oli myös ehdottanut sitä, mutta päätös oli oma.
Pääsitkö opiskelemaan heti lukion jälkeen?
Pääsin välittömästi lukiosta. Vuoden vaihteessa alkoi armeija, joten olin syyslukukauden yliopistolla suorittamassa pakollisia kursseja. Hyvä, kevyt aloitus helpoilla kursseilla, jotka saattaisivat aiheuttaa päänvaivaa tärkeämpien kurssien seassa. Armeijan jälkeen – joka oli siis vuoden reissu – olin kevätlukukauden taas yliopistolla suorittamassa jonkin verran kursseja ja töissä kouluavustajana.
Millainen pääsykoe oli ja miten siihen valmistauduit?
Pääsykokeesta on aikaa (2006 keväällä), joten en tarkkaan muista sisältöä. Kysymykset olivat luonnollisesti matematiikkaa, mutta painottivat uuden omaksumista ja soveltamista enemmän kuin lukiomatematiikkaa. Seassa oli tavallisia laskutehtäviäkin, mutta hankalat tehtävät olivat vahvasti soveltavia, ja niissä annettiin yleensä aineisto, joka oli välttämätön ratkaisun löytämiseksi.
Valmistauduin pääsykokeeseen lukiomme omalla valmennuskurssilla. Olin lukenut sen verta tehokkaasti kirjoituksiin, että koin sen antavan tarpeeksi puhtia pääsykokeeseen.
Kauan olet opiskellut ja miltä opiskelu on tuntunut?
Opiskelen toista täyttä vuotta. Opiskelu on ollut matematiikan osalta melko samanlaista kuin lukiossa: käydään teoriaa ja lasketaan tehtäviä. Toteutus on hieman erilainen. Luennoilla käydään kuuntelemassa luennoitsijan monologia teoriasta ja erillisissä laskuharjoituksissa käydään läpi tehtäviä, jotka on tullut laskea omalla ajalla etukäteen.
Yliopisto-opiskelu painottuu todella paljon itsenäiselle työskentelylle. Jos lukiossa tuntui, ettei saanut itseään niskasta kiinni sitten ollenkaan tekemeään niitä enkun portfolioita ynnä muuta sellaista, niin yliopistoon tullessa on kunnon ruoskinnan aika, jotta kursseista selviää kunnialla läpi.
Mitä sivuaineita sinulla on?
Kemia ja kasvatustieteet aloitettu ja suunnitelmissa vielä fysiikka. Kemia ja fysiikkahan suoritetaan TTY:llä.
Mitä työtä haluaisit valmistumisen jälkeen tehdä?
Opettajaksi lukioon olen aina tahtonut, mutta mikä tahansa muu opetuspesti kelpaa aluksi.
Jotain muuta kerrottavaa tuleville pääaineesi opiskelijoille?
Laskutehtäviä kannattaa laskea. Oikeasti. Matematiikkaa opiskellessa et voi vain lukea tenttiin. Viikottaiset laskutehtävät ovat parasta valmistautumista. Itselläni on takana melkein kaikki kandidaatin tutkintoon tarvittavat matematiikan kurssit, enkä vielä kertaakaan ole päntännyt yhteenkään tenttiin, koska olen aktiivisesti tehnyt laskuharjoituksia. Tuloksissa ei ole valittamista.
Haastattelussa matematiikan opiskelija
Haastattelussa matematiikan opiskelija
2010-01-18T07:00:00+02:00
Sara
Haastattelussa opiskelija|Yliopisto - Matematiikka|