Emmi: Opiskelujen ihanuus ja kurjuus



Emmi kirjoittaa syksyllä 2009 alkaneista sairaanhoitajan opinnoistaan. Emmin kaikki jutut pääset lukemaan täältä.

Opiskelut ovat vihdoin päässeet kunnolla vauhtiin, ja ensimmäiset tentitkin on suoritettu kunnialla (lue: täysillä pisteillä). Ainoaksi piikiksi lihaan on jäänyt hylätty arvosana anatomiasta. Noh, se oli ihan arvattavissakin. Ennen tenttiä olin koko viikon ensin koulussa ja sitten suoraan iltavuoroon töihin. Viikonloppu oltiin reissussa ja maanantaiaamulla ensimmäiseksi anatomian tentti. Läpi menneen tentin saa uusia vain hyvin perusteltuna, joten mä jätin tarkoituksella sen verran vastaamatta että tentistä tuli hylätty. Nyt ei tarvitse kenellekään selitellä, miksi halua korottaa numeroa. Anatomia kuitenkin niin tärkeää sairaanhoitajan ammatissa, että ennemmin menen uusintaan joulukuussa ja vedän siitä vitosen kuin että pääsisin nipin napin läpi ja saisin asian pois mielestä.

Hoitotyön luokkaharjoitteluja on ollut ihan kivasti. Harmi vain, että kaikki ovat jo lähihoitajaopintojen ajalta tuttua. Tunnit ovat aika tylsiä kun opetellaan alusta asiaa, jota olen ehtinyt jonkun aikaa tekemään työkseni tässä välissä. Onhan sitä toki hyvä kerrata vanhoja asioita, ja esimerkiksi nenä-mahaletkun laittaminen, katetrointi ja injektiot eivät ole lainkaan huono kerrata. Niitä kun on aika vähän tullut tehtyä kun nimenomaan kuuluvat sairaanhoitajien tehtäviin, mutta siis nuokin tullut lähihoitajakoulutuksen aikana harjoiteltua. Ihan kivasti koulu kyllä antaa hyväksi lukua lähihoitajapohjasta, vaikka se ei suoranaisesti lyhennäkään valmistumisaikaa. Nytkin oli tullut opintopisteet tilille ensi kevään vanhainkotiharjoittelusta. Sain 6 viikon harjoittelun hyväksi luettua, joten jos pääsisi tuoksi ajaksi ihan oikeisiin töihin.

Kaikenkaikkiaan olen edelleen todella innoissani koulusta, ja imen kaiken uuden tiedon itseeni kuin sieni. Tavoitteena tulla sairaan hyväksi hoitajaksi.

Design by Wpthemedesigner. Converted To Blogger Template By Anshul .