Pääsykoeblogi esittelee: Studentum.fi




Studentum.fi kertoo nettisivuistaan seuraavaa:
"Studentumin tavoitteena on, että opiskelusta kiinnostunut henkilö voi kotisivujemme (www.studentum.fi) kautta nopeasti, helposti ja käyttäjäystävällisesti löytää itselleen parhaiten sopivan koulutuksen. Olemmekin keränneet Internet-sivuillemme mielestämme kaiken sen informaation, jota jokainen henkilö voi oikean kouluttautumisratkaisun tehdäkseen tarvita. Koimme tällaisen palvelun puuttuvan, ja sen järjestämisen erittäin hyödylliseksi ja tärkeäksi."

Testataanpa kuinka helposti ja mitä tietoa selkeän näköisiltä verkkosivuilta löytyy. Heti etusivulla on koulutushaku ja opiskelupaikkoja voi etsiä paikan, koulutusasteen ja kategorian perusteella. Kun valitaan koulutustyypiksi yliopisto/korkeakoulu, päästään sivulle joka näyttää tarjoavan lukemattoman määrän ehdotuksia.


 
Aloittain on kerrottu missä päin Suomea ja maailmaa kyseistä pääainetta tai koulutusohjelmaa voi opiskella. Listan alla on myös muutama kappale tietoa yliopisto-opiskelusta. Pientä miinusta sivusto saa siitä, että Opetushallituksen lisäksi lähteeksi on merkitty Wikipedia.

Eläimiin liittyvä koulutus -otsikon alta löytyy esimerkiksi eläinlääketieteen koulutusohjelma. Linkkiä klikkaamalla pääsee sivustolle, jossa kerrotaan vain muutamalla rivillä itse koulutuksesta, mutta sitäkin enemmän Helsingin yliopistosta. Sivusto näyttää olevan hyödyllinen siinä, että se kertoo mitä lukemattomia vaihtoehtoja Suomesta ja maailmalta löytyy. Koulutusalojen kuvaukset eivät ainakaan tämän testin perusteella ole välttämättä kovin laajoja. Joiltakin aloilta löytyy enemmän tietoa, esimerkiksi historian kohdalla kerrotaan myös valintakokeista.

Sivustolta löytyy myös keskustelufoorumi, joka ei kuitenkaan näytä kovin vilkkaalta.

Nopean tutustumisen jälkeen Studentum.fi vaikuttaa hyödylliseltä sivustolta varsinkin jos oma opiskelupaikka on vielä hukassa. Sen avulla voi etsiä mitä kaikkia opiskelumahdollisuuksia on ja sitten siirtyä itse oppilaitoksen sivuille lukemaan lisää.


Sivusto kilpailee samassa sarjassa Opiskelupaikka.fin kanssa. Kumpi teistä on hyödyllisempi? Studentum.fi vai Opiskelupaikka.fi?
.

Design by Wpthemedesigner. Converted To Blogger Template By Anshul .